Tieto-ja viestintä teknologia opetusmielessä ei entuudestaan ole ollut meille kummallekaan kovin tuttu asia. Internettiä, tabletteja sekä älypuhelimia olemme tottuneet käyttämään omiin tarkoituksiimme, eli teknologian käyttö on hieman tutumpaa, kuin sen käyttömahdollisuudet opetuksen ja ohjauksen kentällä. Pedagogisia opintoja meillä ei ole vielä ollut, sillä opintomme ovat niin alussa ja odotamme saavamme eväitä tältä opinto-jaksolta pedagogiseen tuntemukseen. Teknologian käyttö on sen kehityksen edetessä yleistynyt kouluihin ja osaksi opetusta. On hienoa, että teknologiaa on alettu hyödyntämään enemmän, eivätkä opetus ja oppiminen ole enää vain tiettyyn tilaan ja aikaan sidottua. Tietotekniikan hyödyntämisellä opetuksessa on mielestämme paljon positiivisia ominaisuuksia ja itse olemme avoimia sitä omissa ammateissamme käyttämään tulevaisuudessa.
Ensimmäisellä luennolla käytiin tulevan kurssin sisältöä läpi ja saimme kuulla mahdollisista suoritustavoista. Olimme heti innoissamme kurssista, joka ei pohjaudu niinkään kirjasta lukemiseen, vaan itse tekemiseen ja tietotekniikan maailmaan itse tutustumiseen. Mielestäni tämä toimii hyvin, sillä luennon voi katsoa silloin kun on itsellä aikaa syventyä ja paneutua siihen hyvin.
Blogimme sisältö tulee siis keskittymään kurssilla opittuihin ja pohdittuihin aiheisiin tieto-ja viestintäteknologian opetuskäytöstä. Tehtäviä ja niihin kuuluvia pohdintoja tulee olemaan 5 ja aiomme liittää blogiimme myös opintojakson harjoituskerroilla valmistamiamme töitä erilaisia koulunkentällä hyödynnettäviä sovelluksia käyttäen.
Blogiamme saa käyttää tutkimustarkoitukseen.
Tekstissä viitattaessa artikkeliin tarkoitamme lähteenä käytettyä julkaisua Marja Kankaanrannalta; Opetusteknologia koulun arjessa.
-R&A
]]>Miten itse opit tieto- ja viestintäteknologisissa ympäristöissä? Miten ja missä itse käytät tieto- ja viestintäteknologiaa omassa oppimisessasi yliopisto-opinnoissa ja vapaa-ajalla? Miten haluaisit, että opettajankoulutuksessa omaa oppimistasi tuettaisiin tieto- ja viestintäteknologisissa ympäristöissä?
Tieto- ja viestintäteknologian hyöty käyttö opetuksessa on mielestämme erinomainen asia, jota tulisi kehittää entisestään. Omalla aktiivisuudellamme pyrimme tutustumaan erilaisiin laitteisiin ja sovelluksiin ja oppia niiden käyttöä sitä kautta. Opinnoissamme toivoisimme saavamme enemmän eväitä niiden taitojen hyödyntämiseen opetus- ja ohjauskäytössä. Koemme, että tieto- ja viestintäteknologialla saisi lapset ja nuoret motivoitumaan koulusta. Samalla niiden käyttö tukee itseohjautuvuutta ja mahdollistaa yhteisöllisen oppimisen esimerkiksi portfolioiden jakamisella ja niiden ideoiden yhdessä kehittämisellä. Kuten artikkelissa on mainittu, sähköisten portfolioiden etu on niiden helppo jakaminen, verrattuna esimerkiksi paperiversioihin, joita usein on vain yksi kaikkien nähtävillä.
Tieto- ja viestintäteknologian yleistyvä käyttö luo opetukseen monia uusia mahdollisuuksia. Etäopetus ja esimerkiksi virtuaalinen ohjaus ovat mahdollisia internetin välityksellä. Artikkelissakin mainittu mobiilius on myös yksi muutokseen mahdollistavista tekijöistä. Sanasta mobiilius tulee ensimmäisenä mieleen matkapuhelin, mutta termillä tarkoitetaan myös kannettavia tietokoneita ja tabletteja, kaikkea mikä liikkuu ja joka, ei ole sidottuna aikaan tai paikkaan. Esimerkiksi ohjauksessa virtuaaliviestinnän kautta ohjattava saa aikaa pohtia ohjaajan antamia kysymyksiä ja pystyy vastaamaan hänelle sopivassa tilanteessa. Virtuaaliviestintä tuo myös vaikeuksia ohjauksen piiriin sillä ohjaajan on nyt osattava myös ”lukea rivien välistä”, sillä kehonkieli jää näkemättä.
Tieto- ja viestintäteknologian avulla koulut pystyvät tarjoamaan esimerkiksi harvinaisemman kielen opintoja myös pienempiin ja syrjäisempiin kouluihin. Mielestämme koulujen tulisikin tehdä tiivistä yhteistyötä, jotta kaikki saisivat samat mahdollisuudet riippumatta paikasta ja ajasta. Meillä on jo välineet siihen, mutta emme mielestäni ole sitä tarpeeksi hyödyntäneet. Kuten artikkelissa on mainittu, nykyisin keskiössä on oppilas, jonka tulisi itse rakentaa omaa oppimismenetelmää. Näin ollen tärkeämpänä koetaan oppilaan meta-kognitiivisten taitojen kehittyminen, eikä niinkään työn lopputulos, joka mielestäni on hyvä asia.
Laitteiden tuomassa vapaudessa piilee myös vaaroja. Onko tulevaisuudessa lainkaan tarvetta kontakti opetukseen? Tapahtuuko verkostoituminen tulevaisuudessa ainoastaan virtuaalisessa maailmassa? Mielestämme ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ympärilleen myös fyysisesti. Tietenkin virtuaalisessa maailmassa verkostoituminen saattaa olla jopa helpompaa kuin ”oikeassa” elämässä, mutta riittääkö se? Vaarana näemme myös sen, että ihmiset, jotka kokevat ettei virtuaalinen opetus sovi heille ollenkaan, eivät saa heille sopivaa opetusta. On myös yksilöitä, joiden on vaikeampi keskittyä tietokoneen ruudun edessä kuin luokkahuoneessa. Selvää kuitenkin on, että tieto- ja viestintäteknologian myötä virtuaalisen maailman vallankumous on jo tapahtumassa.
Artikkelissa on tutkittu kielten opetuksen avulla tieto- ja viestintäteknologian toimivuutta. Tutkimuksessa on painotettu itseohjautuvuutta. Itse koemme, että termi itseohjautuvuus on noussut esiin jo moneen kertaan tieto- ja viestintäteknologiasta puhuttaessa. Itseohjautuvuudella ymmärrämme sen painottavan oppilaan omaa käsitystään oppimisestaan, oman työn suunnittelusta ja arvioinnista sekä motivaation löytämisestä. Yleisesti voisimme ajatella sen olevan synonyymi itsenäisestä työskentelystä, vaikkakin siihen liittyy myös monia muita ulottuvuuksia, kuten tässä edellä mainitut.
Artikkelissa on lueteltu erilaisia tapoja hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa. Sarjakuvat, omien kuvien ja videoiden käyttö, sosiaalisen median hyödyntäminen, blogit, skype jne. ovat mielestämme mainioita tapoja soveltaa virtuaalisuutta opetukseen. Hyvin kiintoisa oli artikkelissa mainittu reaaliaikainen leirikoulu blogi, jossa oppilaat muun muassa haastattelivat saksan kielellä saksalaisia opiskelijoita, kuvasivat haastattelut ja siirsivät ne blogiin. Meidän kohdaltamme tämä avasi silmäni, sillä emme ollut osannut edes ajatella kaikkia näitä erilaisia tapoja hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa. Reaaliaikainen blogi toimii varmasti motivaation lähteenä, sillä siinä saa päivä kerrallaan kirjoittaa omista kokemuksistaan. Tutkimuksessa olikin jälkikäteen nuoria haastateltu ja blogi oli koettu positiiviseksi. Tehtävässä siis yhdistyi kielen oppiminen ja itseohjautuvuuden lisääntyminen. Tällaisia tehtäviä tulisi mielestäni yleistää, sillä mielestämme lapset ja nuoret kokevat nämä hyvin mieleisiksi, myös niin erilaisuuden takia (verrattuna esimerkiksi kielioppimoniste tehtävään).
Itseohjautuvuuteen kuuluu oman oppimisen arviointi. Mielestämme on tärkeää, että lapset jo pienestä pitäen pystyisivät kokeilemaan erilaisia oppimismenetelmä ja omien kokemustensa kautta valitsemaan heille sen oikean tavan. Mitä monipuolisempia tehtäviä, niin virtuaalisia kuin ”normaalejakin” on, sitä paremman kuvan yksilö kehittää itsestään oppilaana. Vapaus valita aika ja paikka ovat varmasti mieleen monelle. Mobiililaitteiden yleistyminen luo mahdollisuuksia enenevissä määrin. Itse toivoisimme, että tieto- ja viestintäteknologian käyttö yleistyisi kouluissa, mutta ei korvaisi perinteistä luokka huonetta kokonaan. Lapsi oppii koulussa myös prososiaalisia taitoja, jotka ovat myöhemmin elämässä vielä hieman tärkeämpiä kuin sovellusten hallinta. Mielestämme Suomessa on lisättävä resursseja kouluihin, jotta emme jää jälkeen maailman laajuisella tasolla. Varakkaat yksityiskoulut pystyvät tarjoamaan oppilailleen huipputeknologiaa, Suomen on siis mielestämme panostettava oman koulutuksen tason pitämiseen ja luottamaan opettajien ammattitaitoon entistä enemmän. Koemme, että muutos oppilaslähtöiseen opetukseen vaatii tieto- ja viestintäteknologian yleistymistä entistä enemmän.
-A&R
]]>Pohdi oppimispäiväkirjassasi seuraavia kysymyksiä:
Millaiset opetuksen ja oppimisen tavat ovat koulussa perinteisesti hyväksyttyjä? Miksi ne ovat vakiintuneet kouluopetuksen käytänteiksi? Millaisia olisivat uudet ja innovatiiviset oppimisen ja opiskelun käytänteet?
Yhteiskunnan muutokset vaikuttavat myös sen toimijoihin ja tapoihin toimia osana kasvavaa ja kehittyvää yhteiskuntaa. Teknologian ja tietotekniikan kehitys on ollut nopeaa ja se kehittyy edelleen. Virtuaalisuus ja sen käyttäminen laajasti työelämässä on yleistynyt, eikä koulun kenttäkään ole poikkeus. Virtuaalisuus ja muun muassa mobiiliteknologia avaavat uusia ovia perinteisen opetuksen rinnalle, se kuinka sitä hyödyntää on opettajasta itsestään kiinni. Uudet metodit ja niiden käyttöön ottaminen ei tarkoita sitä, että vanhat tulisi sulkea pois. Opetus teknologian maailmaan astuminen voi mahdollistaa opettamisen ja oppimisen laajentumisen kokonaisvaltaisemmaksi, kuin pelkkien perinteisten opetus menetelmien käytöllä olisi mahdollista saada aikaan.
Perinteiset opetus käytänteet ovat juurtuneet ajan kuluessa opettajien perustoiminnoiksi, joista heidän voi olla vaikea irrottautua. Vankka kokemus ja perinteisten keinojen niiden hyväksi koettu asema vahvistavat entisestään opettajien halua käyttää niitä perinteisiä, jo hyväksi havaittuja tapoja opettaa ja edistää oppimista. On kuitenkin havaittu, että nämä perinteiset käytänteet eivät yksinomaan riitä tukemaan opiskelijoiden kokonaisvaltaisempaa oppimista. Mielestämme perinteisiä asetelmia koulun opetuksessa on opettajalähtöinen työskentely, jolloin opiskelijoiden tehtäväksii jää, vain annetun tiedon vastaanottaminen sellaisenaan. Oppiminen on mekaanista, opettajalta opiskelijalle tapahtuvaa tiedon siirtymistä, jolloin oppiminen jää kovin pinnalliseksi. Kaikille tuttua on tunnin alussa tapahtuva opettajan lyhyt opetustuokio, jonka jälkeen opiskelijat itse ratkaisevat tehtäviä omillaan. Perinteisiin opetusmenetelmiin kuuluu mielestämme myös ryhmä-ja parityöskentely, mutta aivan liian pienellä toteutuksella. Yhteisöllisen oppimisen lisäämistä opetukseen ja koulu työskentelyyn tulisi lisätä. Ryhmissä ja pareittain oppimien rohkaisee opiskelijoita oman toiminnan lisäämiseen ja vähentää passiivisuutta, joka on yleistä opettajan vain puhuessa luokan edessä opettaen. Ryhmätyöskentely lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta koulussa, joka on tärkeä myös oppimisen ja yleisen ilmapiirin kannalta. Periteisenä pidämme myös juuri formaalia opetusta, joka tapahtuu koulun sisällä. Opetus sijoittuu koululuokkaan, eikä huomioon oteta informaalin oppimisen merkitystä. Useat opettajat ovat toimineet alalla jo vuosia. Heillä on omat metodinsa, joilla he opettavat. Opettajat ovat uskoaksemme jokseenkin juuttuneet painetun tekstin aikaan ja kokevat teknologian käytön ja virtuaalisen opetuksen vieraana. Hei eivät omaa innostusta tuoda sitä osaksi luokkahuoneen toimintatapoja. Kuitenkin teknologian käyttö on yleistymässä ja sitä käytetään enemmän niin opetuksessa, kuin oppilaan ohjauksessakin. Teknologian kehittyessä tarvitaan uusia ja innovatiivisia tapoja opettaa ja ohjata opiskelijoita.
Koulun tulee kasvattaa nuorista opiskelijoista tulevaisuuteen valmistautuneita kansalaisia, joilla on tulevaisuuden yhteiskuntaan vaadittavat taidot hallussaan. Opetuskäytänteet, joilla edistetään niin sanottuja 2000-luvun taitoja, kutsutaan innovatiivisiksi opetuskäytänteiksi. 2000-luvun taidoiksi on nimetty muun muassa, yhteistoiminta sekä tietotekniikan mukaan ottaminen oppimisessa ja opetuksessa. Innovatiivisten opetuskäytänteiden avulla opetusta pyritään laajentamaan luokkahuoneen ulkopuolelle, sekä integroimaan tietotekniikkaa osaksi koulun arkea. (Kankaanranta toim. 2011) Teknologian mukaan ottamisella opetukseen on suuri rooli. Nuoret käyttävät teknologiaan lähes päivittäin, sekä suurin osa nuorista omistaa kehittynyttä mobiiliteknologiaa. Nuoret omaavat kiinnostusta teknologiaa kohtaan, ja heillä on erilaiset lähtökohdat teknologiseen osaamiseen, kuin esimerkiksi opettajilla. Nuoria voi kutsua niin sanotuiksi diginatiiveiksi, sillä he ovat syntyneet teknologian keskelle. Pelkästään tiedon vastaanottamisen sijaan nyky nuoret etsivät ja hyödyntävät tietotekniikkaa aktiivisesti uuden tiedon etsimiseen ja sen rakentamiseen. Erilaisten teknologioiden integrointia opetukseen tulisi lisätä. Pohdimme kuitenkin käsitettä tulevaisuuden yhteiskunta. Teknologia on kehittynyt viime vuosikymmeninä suurin harppauksin. Kuinka tiedämme millaiset taidot ovat tarpeen tulevaisuudessa? Voimmeko ennakoida tulevaa tai mallintaa tulevaisuudessa tarittavia taitoja?
Teknologia osana opetusta on mielestämme kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Emme voi jäädä yhteiskunnan teknologisen kehityksen jalkoihin varsinkaan koulutuksen kentällä. Opintojen ohjauksessa ja opettamisessa erilaisten ohjelmien nopea kehitys luo myös paineita jatkuvasta itsensä kouluttamisesta. Sovellukset joita hyödynnämme, esimerkiksi tällä opintojaksolla, ovat valmistuttuamme jo vanhoja ja unohdettuja. Sovelluksia kehitetään jatkuvasti ja markkinoille saapuu alati uusia ohjauksen ja koulun kentällä käytettäviä sovelluksia, joiden kehityksen perässä pysyminen voi turhauttaa. Ohjaajalla ja opettajalla tulee itsellään olla halu kehittyä ja pysyä yhteiskunnan kehityksen mukana. Etä-opiskelu mahdollisuus ja verkko-opinnot tulisi ottaa tiiviimmin mukaan perinteisen opetuksen ja ohjauksen rinnalle. Opetuksessa tulee mielestämme panostaa enemmän tietoteknisen osaamisen kehittämiseen ja sen ottamiseen osaksi opetusta ja oppimista. Nuoret oppivat samalla kriittisyyttä ja kriittistä lukutaitoa esimerkiksi internettiä kohtaan, etsiessään tietoja joihinkin opiskelu tehtäviinsä. Yhteisöllistä oppimista ja ryhmätyöskentelyä tulee lisätä ja opiskelijoita kannusta enemmän aktiivisuuteen, kuin passiivisuuteen. Ryhmässä työskenteleminen toisten kanssa opettaa sekä sosiaalisia taitoja, kuin myös ongelmanratkaisua. Nuoret saavat itse rakentaa ja prosessoida tietoa itsenäisesti joka rohkaisee omaan toimijuuteen ja aktiivisuuteen, sekä mahdollisesti myös uudella tavalla innostumiseen koulua ja opiskelua kohtaan. Muuttunut yhteiskunta opettaa jo nuoria itsessään, mutta koulu olisi hyvä saada näiden tulevaisuuden taitojen kehitystä kannustavaksi ja rohkaisevaksi paikaksi nuorille.
-R&A
Lähteet:
Kankaanranta Marja toim. Opetusteknologia koulun arjessa, Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä 201, Kohti innovatiivisia opetuskäytänteitä s.78-81
]]>
Ensimmäiselle harjoitus kerralle meidän tuli katsoa videoluento tieto-ja viestintäteknologian opetuskäytön paradigmoista. Paradigmojen nimet vaikuttivat tutilta, mutta sisällöltään ne eivät olleet tuttuja. Paradigmoja esiteltiin kuusi: Väsymättömän ja yksilöllisen harjaannuttajan utopia, Älykkään tutorin utopia, Mikromaailmojen utopia, Yhteisöllisen oppimisen utopia, Multimedian utopia sekä Virtualisoinnin utopia.
Käyn tässä lyhyesti läpi videoluennolla esitellyt tieto-ja viestintäteknologian paradigmat
Tässä utopiassa pohjalla on behavioristinen oppimiskäsitys ja tietokoneen rooli on oppimistilanteessa suurin, se toimii yksilöllisenä ”opettajana”. Opiskellessa uutta asiaa tällä tyylillä ohjelma, jolla harjoitellaan antaa välittömän palautteen suorituksesta (oikein/väärin). Esimerkiksi jos opetellaan matemaattisia yhteen- ja vähennyslaskuja kone ilmaisee ratkaistavan kaavan (4+5=?) ja vastausvaihtoehdot (a. 10 b.9 c. 13 ), joista opiskelija valitsee mielestään oikean. Kone antaa palautteen heti, ja oppiminen perustuu toistoihin.
Ensimmäisen vaiheen kaltainen, älykkään tutorin utopia pohjautuu enemmän henkilökohtaisen ohjauksen huomioon ottamiseen sekä tekoäly – tutkimukseen. Tekoälyllä viitataan tietokoneiden toimintoihin, joilla pyritään mallintaa ihmisille ominaisia toimintoja älykkyyden alueella. Tekoäly on ns. virtapiireihin rakennettua ihmismielen mukaista älyä. Tietoa/tekemistä pyritään opettamaan mallintamalla sitä opiskelijalähtöisesti. Haasteena tekoäly opettamiselle on se, että ihmismielen älykkyyttä on haastavaa mallintaa vastaamaan taitavaa oppimista.
Siirryttäessä mirkomaailmoiden utopiaan, tapahtui suuri harppaus eteenpäin. Behaviorismin tilalle nousi konstruktivismi, jossa opiskelijan rooli on aktiivinen ja tietokone luo oppimiselle ympäristön, eikä ole enää pääpisteenä oppimistilanteessa. Mikromaailmoiden utopia sisältää paljon erilaisia sovelluksia, kuten stimulaatiot.
Yhteisöllisen oppimisen utopia painotti tieto-ja viestintä teknologian käyttöä yhteisöllisen oppimisen prosessin tukena. Sen tavoitteena on saada jokaisen yksilölliset tietopohjat (skeemat) sille ja ottaa niiden vaikutus oppimiseen huomioon. Yhteisöllisen oppimisen yksi ideoista on se, että opittaessa saadaan kanssa opiskelijoilta erilaisia näkökulmia, joiden avulla pystytään luomaan ristiriita ja ratkomaan se yhdessä. Useiden erilaisten näkökulmien huomioon ottaminen muuttaa omia käsityksiä. Opiskelijalle on tarjolla vertaistukea, sillä he työskentelevät yhdessä lähellä omia ja toisten taitotasoja. Oppiminen yhteisöllisesti on sosiokulttuurista oppimista. Harjoitteet ovat pitkälti tutkivia sekä projektipainotteisia.
→ Csile työkaluna: Tietokoneet yhdistetty toisiinsa, jaetulla tietokannalla, joka on opetuksen alkaessa tyhjä. Opiskelijat tuottavat ja rakentavat tiedon tietokantaan. Tätä käytettiin ennen internetin kehittymistä, sen kehittyminen edesauttoi yhteisöllisen oppimisen kehittymistä.
Multimedian utopia (teksti, kuva, video, ääni yms. yhdessä) kehittyi kun tietokoneisiin saatiin lisää tehokkuutta ja kehitystä. Oppimista pyritään tukemaan yhdistelemällä medioita. Sen tavoitteena on laskea kognitiivista kuormitusta ja lisätä havainnollisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Esimerkkinä tällaisesta oppimisesta ovat mm. CD-romput, mutta nykyään internetistä löytyy vastaavanlaista sisältöä.
Virtualisoinnin utopia kehittyi internetin kehityksen myötä, jolloin etäopetusta alettiin käyttämään tehokkaammin. Virtuaalisuus luo informaalin ympäristön oppimiselle koulun formaalien oppimisympäristöjen rinnalle. Etäopetus mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman oppimis mahdollisuuden.
Pohdintaa: Pohdimme yhdessä näitä edellä mainittuja utopioita sekä niiden ”paremmuutta” toisiinsa nähden. Olimme yhdessä sitä mieltä, että yhteisöllinen oppiminen on hyvä asia, mutta sen toteuttaminen voi olla hankalaa. Yhteisöllinen oppiminen tukee kanssaopiskelijoiden oppimista ja mahdollistaa laajan yhteistyön niin pien- kuin suurryhmissä. Nykyään konstruktivistinen pedagogiikka on yleistä ja behaviorismista on siihen siirrytty. Opiskelija on aktiivinen ja toimii itse tiedon käsittelijänä ja rakentajan, eikä vai ole sen vastaan ottaja. Virtualisoinnin sekä multimedian utopioita pidimme molemmat luovina ja rakentavina tapoina käyttää tieto-ja viestintäteknologiaa opettamisessa ja oppimisessa mukana. Tietotekniikan integroiminen mukaan opetukseen on yksi tärkeimmistä muutoksista joihin mielestämme tulisi tähdätä. Se mahdollistaa laajemman oppimiskokemuksen ja kehittää opiskelijoiden omia tietoteknisiä taitoja. jotka tulevat olemaan tulevaisuudessa hyvinkin tarvittavia.
]]>
Fyysisellä ympäristöllä on suuri merkitys yksilön oppimiseen, mutta myös esimerkiksi sosiaalisella oppimisympäristöllä on vaikutusta oppimisprosessiin. Yhteisöllisyyttä tulisi luoda tasavertaisilla tilaratkaisuilla, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet osallistua oppimiseen. Opinto-ohjauksessa on tärkeää, että ohjattava näkee tietokoneen ruudun, jota ohjaaja käyttää. Tämä luo tunteen, että ohjausprosessi on yhdessä tekemistä. Myös luokkahuoneissa opettajan tulisi olla mahdollisimman saavutettavissa. Esimerkiksi opettaja, joka istuu koko tunnin oman pöytänsä takia, ei välttämättä ole kovin hyvin lähestyttävissä. Oppilaiden kannalta esimerkiksi hevosenkengän muotoinen istumajärjestys on hyvä pedagoginen ratkaisu, sillä siinä oppilaiden ei tarvitse istua kenenkään takana, saati tuijottaa edessä olevan takaraivoa. Yhteisöllistä oppimista tulisikin siis kasvattaa jo olemassa olevista voimavaroista keksimällä niille uusia käyttötapoja. Opettajan tulisikin järjestää tila opetuksen mukaan eikä opetusta tilan mukaan. Innovaatioita tarvitaan koulumaailmassa yhä enemmän.
Artikkelissa on kerrottu tutkimuksesta, jossa tutkittiin videoteknologian käyttöä opetuksessa. Omissa opinnoissa olemme myös hyödyntäneet tätä. Jo ala-asteella teimme videoklippejä. Kuitenkin uskoisin, että kyseisten videoiden tekemisen taustalla oli lähinnä teknologian oppiminen, ei niinkään innovatiivinen tapa hyödyntää teknologiaa aineen oppimisessa. Artikkelissa myös kerrottiin, että opettajat kokevat teknologian edelleen aikaa vieväksi ja epäluotettavaksi, eivätkä luota omiin tietoteknisiin taitoihinsa opetuksessa. Mielestämme puute ei suinkaan ole teknologiassa vaan asenteissa sitä kohtaan. Opettajien tulisi hyödyntää teknologiaa mahdollisimman paljon opetuksessa, sillä informaalin oppimisen kenttä koostuu suureksi osaksi lasten vapaa-ajalla käyttämistä sovelluksista. Olisi suositeltavaa saada yhdistettyä formaali- ja informaali oppimisympäristö yhdeksi suureksi oppimisen kentäksi. Ongelmaksi koituu myös teknologian tuoma eriarvoisuus, joka näkyy erityisesti informaalin oppimisen kentällä, sillä kaikilla lapsilla/nuorilla ei ole mahdollisuutta työskennellä tabletilla, jos koulu ei sitä heille kustanna. Mielestämme koulu on jäänyt kehityksessä jälkeen ja on melko muutosvastainen. Kuten videolla olikin mainittu, koulu elää vielä analogista aikaa muun maailman eläessä jo digitaalista.
Fyysisen ympäristön merkitys oppimiseen on esillä miltei kaikkialla. Esimerkiksi kaupassa opasteet, hyllyjen numerointi ja selkeys ohjaa asiakasta oikean tuotteen luokse. Isoissa ketjuissa hyllykartat pyritään pitämään samana, jotta asiakkaan on helppo mennä toiseen toimipisteeseen ja oman kokemuksen avulla löytää tietty tuote tietystä hyllyväliköstä. Kaupan kassa on myös paikka, joka kiinnostaa monia lapsia. Lapset matkivat kassatätiä kotona leikkimällä omaa kauppaa ja usein myös haluavat kaupassa nostaa tavarat hihnalle tai maksaa itse. Jokaisella tilalla, olipa se kauppa, kirkko, koulu tai kahvila, on oma funktionsa jonka mukaan se on järjestetty toimimaan.
Omien opintojemme yhteydessä on ollut niin negatiivisia kuin positiivisia kokemuksia. Isoissa saleissa työskentely on mielestämme melko hankalaa, sillä se ei osallista oppilasta lainkaan. Pienemmissä ryhmissä ja luokkatiloissa työskentely on henkilökohtaisempaa ja oppilas pystyy itse aktiivisesti osallistumaan keskusteluihin. Omalla toiminnallaan on melko vaikea vaikuttaa siihen millaisessa tilassa opiskelee formaalin koulun kentällä. Informaalin oppimisen aikana on jokaisen oma valinta, miten tilan järjestää. Monet kokevat, että musiikin kuuntelu auttaa heitä keskittymään, kun taas koulussa tämä on vielä kiellettyä. Joillekin ryhmätyöskentely rennossa ilmapiirissä on paras keino saada tuloksia aikaan. Opettajien tulisi mielestämme tarjota monia eri vaihtoehtoja, jotta yhteisöllinen oppiminen pääsisi loistamaan. Ehkäpä tekemisen ilo on lopputulosta tärkeämpi. Varsinkin alakoulussa.Formaali koulu on ollut läpi elämämme ensisijainen oppimisympäristö, mutta opintojen edetessä ja iän kasvaessa informaali itsenäinen opiskelu on lisääntynyt. Olemme molemmat kokeneet informaalin oppimisen hyvin mieluisaksi. Oppimisympäristön mielekkyyteen vaikuttaa monet asiat, eikä vain yhtä otollista ympäristöä voi määritellä.
-R&A
]]>
Pohdi oppimispäiväkirjassasi:
Miten oppikirjojen korkea laatu ja vastaavuus opetussuunnitelmiin rohkaisevat opettajaa edistämään oppilaiden prosessimaista uuden tiedon luomista? Onko kirjoittaminen edelleen tärkein ajattelemisen väline? Millä perusteella opettaja voi luottaa tieto- ja viestintäteknologian käyttöön opetuksessa ja oppimisessa?
Koulun oppimateriaaleista ensisijaisimpia ovat oppikirjat. Oppikirjat ovat juuri opetuskäyttöön valmistettuja kirjoja, joissa kirjoittaja on objektiivinen eikä ota kantaa kirjoitettuun tekstiin, vaan esittää tiedot neutraalilla tavalla. Oppikirjoja on käytetty jo pitkän ajan opetuksen tukena, eräänlaisena käsikirjana opettajille. Oppikirjatkin ovat kehittyneet ajan kuluessa ja ovat nykyään hyvin korkealaatuisia. Niissä esiintyy erilaisia kuvia, taulukoita, pohdinta osioita, tehtäviä, tiivistelmiä ja sanastoja pelkän tekstin sijaan. Kirjat on muotoiltu siten, että ne herättäisi lukijaansa pohtimaan opetettavaa asiaa syvällisemmin, eikä vain lukemaan tekstiä siihen syventymättä. Oppikirjat ovat koottu opetussuunnitelman perusteiden mukaan kussakin aineessa vaadittavalla tavalla. Opetussuunnitelmassa esitetään kunkin oppiaineen tavoitteet, jotka sisältyvät oppikirjoihin. Opettajilla on sinällään suuri vastuu oppikirjojen suhteen, sillä oppikirja mahdollisuuksia on paljon ja he joutuvat itse valitsemaan mieleisensä kirjasarjan opetukseensa ja arvioida sen toimivuuden itse. Muistan lukiossa terveystiedon opettajani kanssa keskustelleeni juuri kyseisestä aiheesta, silloin kun meille ilmestyi uusi terveystiedon kirjasarja oppimateriaaliksemme. Aiempi ei ollut vastannut opettajan odotuksia ja vaihto tapahtui. Usein se hyvä kirjasarja löydetään yritys-erehdys kokeilulla. Usein hyväksi todettua materiaalia käytetään pitkään. Vaarana on yhteen oppimateriaaliin juuttuminen, jolloin eteen tulevia uudempia ja mahdollisesti parempia oppimateriaaleja ei oteta osaksi opetusta.
Oppikirjat ja opetussuunnitelma kuitenkin sitovat mielestämme opettajaa ja rajoittavat siten opetusta. Opetussuunnitelma on tarkka ja sitä tulee noudattaa, eikä liikkumavaraa opettajan omille visioille ja innovatiivisimmille oppimateriaalien käytölle ole. Nojattaessa liikaa opetussuunnitelman rajoitteisiin, ei hyödynnetä uusia mahdollisia tiedon lähteitä. Tieto on muuttunut tekniikan kehittyessä ja nykyään kaiken voi tarkistaa verkosta sekä kaikkea mahdollista tietoa löytyy verkosta. Nuorille verkossa toimiminen ja erilaiset teknologiat ovat tuttuja ja osa heidän arkea. Siten olisi ehkä myös luontevaa hyödyntää näitä taitoja ja osaamista koulussa ja opetuksessa, joka myös on osa nuorten arkea. Verkon käyttäminen opettaa nuorille myös kriittisyyttä ja edistää heidän omaa aktiivisuuttaan etsiessä tietoa itse ja konstruoidessaan sitä itse. Nuorten on mielestämme tärkeä oppia kohtaamaan ja työskentelemään eri oppimateriaaleja hyödyntäen. Oppikirjat ovat toki hyvä perusta teoreettiselle tiedolle ja oppimiselle, mutta opettajien tulisi liittää niiden rinnalle myös vaihtoehtoisia tiedon lähteitä. Nykyään useisiin oppikirja sarjoihin kuuluu cd- tai dvd-levy, joka sisältää oppimateriaalia tietokoneella tehtäväksi. Usein myös internetistä löytyy tehtäviä joihinkin kirjasarjoihin joita opiskelijat voivat tehdä syventääkseen oppimistaan. Itse olemme tehneet vastaavia tehtäviä, muun muassa kielien opiskeluun liittyen ja kokeneet ne toimiviksi sekä motivoiviksi pelkän kirjasta opiskelun ja tehtävien teon sijaan. Oppikirjat on nykyään muotoiltu hyvin vastaamaan erilaisten oppijoiden tarpeita ja ne tukevat oppimista hyvin. Usein kuitenkin oppikirjojen rinnalla on hyvä käyttää vaihtoehtoisia opetuskäytänteitä, jotta saavutettaisiin mahdollisimman laaja-alaisia oppimiskokemuksia nuorille.
Opiskelijoiden on tärkeä saada itse toimia ja etsiä tietoa. Oppimisprosessi olisi yksiulotteinen jos mahdollisena oppimisen materiaalina olisivat vain oppiaineiden kirjat. Monelle nuorelle kirjoittaminen on hyödyllinen oppimisen keino, joillekin taas opettajan puheen kuunteleminen. Kirjoittaminen ei enää ole ainut ajattelemisen väline. Erilaiset keskustelut ja ryhmätyöskentely menetelmät ovat yleistyneet kouluissa ja opetuksessa, jolloin omat pohdinnat jaetaan toisten kanssa. Kirjoittamalla voi olla helppo saada omat ajatukset kasaan, mutta se ei ole enää ainoa ajattelemisen väline. Opiskelijoiden prosessinomaista oppimista tukee teknologian opetukseen integroiminen. Teknologian avulla nuoret pääsevät itse toimimaan ja haastamaan itsensä uudella tavalla, kuin oppikirjojen parissa. Verkossa toimiminen ja vaihtoehtoisten tietolähteiden arviointi ja esimerkiksi ryhmätöiden tekeminen verkosta tietoa etsien ja ryhmässä rakennellen tukee nuorten omaa aktiivisuutta ja tukee myös prosessinomaista oppimista.
Oppikirjojen digitalisoiminen on myös yleistynyt. Esimerkiksi yliopistolla olemme huomanneet ja todenneet verkkojulkaisuiden käyttämisen tentti materiaaleina hyvänä käytäntönä. Digitaaliset oppikirjat ovat hyvä vaihtoehto kovakantisten kirjojen rinnalle. Opiskeleminen ja opettaminen ovat hyvin oppikirjakeskeistä toimintaa. Opettajien luottamus tieto-ja viestintäteknologian käyttöön opetuksessaan on vielä hieman epävarmaa. Uskoisimme tähän vaikuttavan heidän omien taitojensa puutteellisuuden sekä ajatuksen siitä, että ennenkin on saatu hyviä tuloksia ilman teknologiaa. Tieto-ja viestintä teknologian käytöstä opetuksessa on saatu hyviä tuloksia, jolloin opettajienkin tulisi luottaa sen vaikutuksiin oppimisessa ja rohkaistua käyttämään sitä osana opetusta.
-R&A
]]>myös muiden kuin tämän opintojakson näkökulmasta. Mitä tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön opiskelu voisi parhaimmillaan tarkoittaa opettajankoulutuksessa? Mitä haluaisit opiskella yksin? Mitä haluaisit opiskella yhdessä? Miten haluaisit opiskella?
Mielestämme on tärkeää, että tieto- ja viestintäteknologiaa tultaisi hyödyntämään opetuksessa. Kuitenkin koemme, että monet näkevät sen enemmän uhkana kuin mahdollisuutena. Varsinkin kasvatustieteiden opinnoissa tulisi mielestämme painottaa tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia ja opettaa soveltamaan niitä opetustilanteissa enenevissä määrin. Opinto-ohjaajan näkökulmasta tieto- ja viestintäteknologiaa voisi soveltaa esimerkiksi pienryhmäohjauksessa, TET- jakson purkamisessa tai eri aloihin tutustumisessa esimerkiksi Second life virtuaalimaailman kautta. Haluaisimme, että yliopisto-opintojen aikana perehdyttäisiin enemmän siihen, miten erilaisia sovelluksia voisi käyttää opetusmenetelmänä. Turhalta tuntuu opetella tiettyjen sovellusten käyttöä, sillä virtuaalimaailma muuttuu koko ajan. Tärkeintä siis onkin tietää erilaisia tapoja, miten tieto- ja viestintäteknologiaa voi hyödyntää. Paras keino pysyä ajan tasalla uusimmista sovelluksista on aktiivinen osallistuminen erilaisiin koulutuksiin työelämän rinnalla. Kouluissa tulisi mielestäni olla resursseja opettajien ja ohjaajien täydennyskoulutukseen.
Koemme virtuaalisen maailman käytön opetuksessa oikeastaan välttämättömäksi. Emme ole kuitenkaan päässeet kokemaan esimerkiksi tabletin sovellusten kautta tapahtuvaa opetusta. Mielestämme tarvitaankin henkilöitä, joilta löytyy paljon halua ja intoa kehittää näitä sovelluksia, jotta niiden hyödyntäminen opetuksessa yleistyisi. Opetuksessa käyttö voisi mielestäni olla hyvinkin yleistä. Koulujen tuleekin mielestämme olla ajan tasalla, eikä puolustaa omia perinteitään ja tapojaan. Innovaatioita tarvitaan myös kokeneemmiltakin opettajilta. Lasten ja nuorten motivaatio on aivan erilainen, jos opiskelussa saa hyödyntää esimerkiksi tablettia. Kuitenkin vaarana on eriarvoistuminen, sillä kaikilla kouluilla ei välttämättä ole resursseja hankkia tabletteja. Onkin tärkeää, että tieto- ja viestintäteknologian käyttö opetuksessa ei aiheuta eriarvoisuutta lasten ja nuorten välillä.
Meidän mielestä henkilökohtaiset oppimisympäristöt (PLE) ovat yksi kannuste ja motivaattori itseohjautuvaan oppimiseen. PLE- työskentely pohjautuukin itseohjautuvaan ja yhteisölliseen oppimiseen. Oman oppimisprosessin rakentaminen on jo itsessään hyvin palkitsevaa. PLE tehtävässä oppilaan rooli korostuu ja opettajan rooli hälvenee. Tästä löytyy varmasti monia mielipiteitä, mutta koemme tämän positiiviseksi asiaksi. Esimerkiksi harppaus lukiosta yliopistoon on itsenäisen opiskelun kannalta suuri. Lukiossa opettajat ja opinto-ohjaajat pyrkivät pitämään jokaisesta oppilaasta huolen ja ohjaavat heitä opiskelujen etenemisessä. Opiskelija, joka on päässyt yliopistoon suoraan lukiosta saattaakin olla todella hämmentynyt yliopisto opintojen vaativasta itseohjautuvuuden määrästä ja itsenäisyydestä. Tämän vuoksi itse koemme, että mitä aiemmin opiskelijoiden tulee itse ottaa enemmän vastuuta omista opinnoistaan sen parempi.
PLE- työskentely saattaakin olla yksi tulevaisuuden käytetyimmistä opintomenetelmistä. PLE- tehtävien toteuttamiseen otollinen aika on mielestäni muutaman vuoden kuluttua, kun tabletit saavuttavat lähes jokaisen nuoren. Tietenkin sosiaalinen media ja koulujen panostus siihen on myös yksi mahdollisuus toteuttaa tehtäviä PLE menetelmää hyödyntäen.
PLE tehtävissä opiskelija suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää omaa oppimisympäristöään, joka johtaa opiskelutaitojen kehittymiseen ja tiedostamiseen. Tätä myöten opiskelija voi valita itselleen sopivimmat opiskelu tavat ja saavuttaa parempia tuloksia.
Itseohjautuvasta opiskelusta oli videoluennolla mainittu 3 eri strategiaa. Ensimmäinen eli kognitiivinen strategia ja toinen, eli meta-kognitiivinen strategia mielestäni korostivat PLE:n hyötyjä. Kognitiivisen tason kehittyminen luo lapsille ja myöhemmin nuorille rutiinia ja kykyä kohdata erilaisia ongelmia sekä kehittää tapoja niiden käsittelyyn. Tämä on tulevaisuudessa iso hyöty esimerkiksi työelämässä. Meta-kognitiivinen taso on sitäkin tärkeämpi. Oman kyvykkyyden tiedostaminen on erityisen tärkeää. Mitä osaan ja mitä en? Kysymys, jonka avulla voi esimerkiksi luoda huipputiimejä valitsemalla jäsenikseen ne, jotka korvaavat toistensa puutteita. Kuitenkin koulu elämässä meta-kognitioiden tiedostaminen on myös hyvin tärkeää, sillä oman osaamisen arviointi ja kyseenalaistaminen ohjaa valitsemaan ne opiskelutavat, joilla oppii parhaiten.
PLE- tehtävissä on taustalla myös yhteisöllinen oppiminen. Videoluennolla mainittiin ihanteellisen tilanteen, jossa opiskelija työskentelee omalla kehitystasollaan, oman osaamistason ja potentiaalisen osaamistasonsa välissä. Mieleemme tuli heti Vygotskin lähikehityksen vyöhyke ja Scaffolding-periaate. Ihanteellisessa yhteisöllisessä oppimisessa saavutetaankin oppilaan parhain taso. PLE:n toimivuus piilee myös verkostoitumisessa. Mielestämme todella tärkeää on, että oppilaat saavat ja pystyvät jakamaan omia ideoitaan, jotta toisten ideoita voi yhdessä kehittyä vielä parempia. Opiskelijoille on mielestämme korostettava, että toisen idea on aina mahdollisuus, eikä muitten ideoita tule lytätä vaan sen takia, että ne poikkeavat omista. Oppilaille tulisikin siis antaa mahdollisuus jakaa omaa tietoaan ja saada myös muitten tietoa itselleen, jotta innovaatiot lähtisivät etenemään.
Harjoituskerralla rakensimme oman, hieman humoristisen, animoto-videon, jonka tarkoituksena oli lähettää jokin viesti. Itse teimme videon hyvin ”alkeellisesti”, emmekä käyttäneet animoton tarjoamia kuvia tai videoita vaan otimme kännykällä itse kuvat ja saimme ne facebookin kautta omaan videoomme. Kaikki muut ryhmästämme olivat hyödyntäneet näitä animoton valmiita kuvia ja videoita ja heidän animotot olivatkin todella hienoja verrattuna meidän ”alkeelliseen” otokseen. Jälkikäteen ajatellen käytimme kuitenkin paljon omaa mielikuvitustamme ja hyödynsimme sosiaalisen median (Facebookin) kuvan jako sovellusta. Mielestäni yhdistimme oikeat fyysiset esineet, mitä sinä päivänä mukanamme kannoimme, sekä virtuaalimaailman sovelluksia. Videon laitamme tänne blogiin myös nähtäväksi.
Linkki videoon: http://animoto.com/play/hpdlYNz0AfWdfRoEOXumMQ
-A&R
]]>