Olemme Itä-Suomen yliopistossa opiskelevia tyttöjä, joiden päämääränä on valmistua opinto-ohjaajiksi. Aloitimme opintomme nyt syksyllä 2013 ja innolla odotamme opintojemme etenemistä.  Suoritamme tällä hetkellä opinto-jaksoa, pedagogisia näkökulmia tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöön, johon kuuluu valmistaa lukupäiväkirja/oppimispäiväkirja haluamassaan muodossa. Päädyimme yhdessä perustamaan blogin, johon kasaamme kurssilla vaadittuihin tehtävänantoihin vastauksia ja omia pohdintojamme kurssin aiheista.

 

Tieto-ja viestintä teknologia opetusmielessä ei entuudestaan ole ollut meille kummallekaan kovin tuttu asia. Internettiä, tabletteja sekä älypuhelimia olemme tottuneet käyttämään omiin tarkoituksiimme, eli teknologian käyttö on hieman tutumpaa, kuin sen käyttömahdollisuudet opetuksen ja ohjauksen kentällä. Pedagogisia opintoja meillä ei ole vielä ollut, sillä opintomme ovat niin alussa ja odotamme saavamme eväitä tältä opinto-jaksolta pedagogiseen tuntemukseen. Teknologian käyttö on sen kehityksen edetessä yleistynyt kouluihin ja osaksi opetusta. On hienoa, että teknologiaa on alettu hyödyntämään enemmän, eivätkä opetus ja oppiminen ole enää vain tiettyyn tilaan ja aikaan sidottua. Tietotekniikan hyödyntämisellä opetuksessa on mielestämme paljon positiivisia ominaisuuksia ja itse olemme avoimia sitä omissa ammateissamme käyttämään tulevaisuudessa.

 

Ensimmäisellä luennolla käytiin tulevan kurssin sisältöä läpi ja saimme kuulla mahdollisista suoritustavoista. Olimme heti innoissamme kurssista, joka ei pohjaudu niinkään kirjasta lukemiseen, vaan itse tekemiseen ja tietotekniikan maailmaan itse tutustumiseen. Mielestäni tämä toimii hyvin, sillä luennon voi katsoa silloin kun on itsellä aikaa syventyä ja paneutua siihen hyvin.

 

Blogimme sisältö tulee siis keskittymään kurssilla opittuihin ja pohdittuihin aiheisiin tieto-ja viestintäteknologian opetuskäytöstä. Tehtäviä ja niihin kuuluvia pohdintoja tulee olemaan 5 ja aiomme liittää blogiimme myös opintojakson harjoituskerroilla valmistamiamme töitä erilaisia koulunkentällä hyödynnettäviä sovelluksia käyttäen.

Blogiamme saa käyttää tutkimustarkoitukseen.

Tekstissä viitattaessa artikkeliin tarkoitamme lähteenä käytettyä julkaisua Marja Kankaanrannalta; Opetusteknologia koulun arjessa.

 

-R&A

Pohdi oppimispäiväkirjassasi seuraavia kysymyksiä:

Miten itse opit tieto- ja viestintäteknologisissa ympäristöissä? Miten ja missä itse käytät tieto- ja viestintäteknologiaa omassa oppimisessasi yliopisto-opinnoissa ja vapaa-ajalla? Miten haluaisit, että opettajankoulutuksessa omaa oppimistasi tuettaisiin tieto- ja viestintäteknologisissa ympäristöissä?

 

Tieto- ja viestintäteknologian hyöty käyttö opetuksessa on mielestämme erinomainen asia, jota tulisi kehittää entisestään. Omalla aktiivisuudellamme pyrimme tutustumaan erilaisiin laitteisiin ja sovelluksiin ja oppia niiden käyttöä sitä kautta. Opinnoissamme toivoisimme saavamme enemmän eväitä niiden taitojen hyödyntämiseen opetus- ja ohjauskäytössä. Koemme, että tieto- ja viestintäteknologialla saisi lapset ja nuoret motivoitumaan koulusta. Samalla niiden käyttö tukee itseohjautuvuutta ja mahdollistaa yhteisöllisen oppimisen esimerkiksi portfolioiden jakamisella ja niiden ideoiden yhdessä kehittämisellä. Kuten artikkelissa on mainittu, sähköisten portfolioiden etu on niiden helppo jakaminen, verrattuna esimerkiksi paperiversioihin, joita usein on vain yksi kaikkien nähtävillä.

Tieto- ja viestintäteknologian yleistyvä käyttö luo opetukseen monia uusia mahdollisuuksia. Etäopetus ja esimerkiksi virtuaalinen ohjaus ovat mahdollisia internetin välityksellä. Artikkelissakin mainittu mobiilius on myös yksi muutokseen mahdollistavista tekijöistä. Sanasta mobiilius tulee ensimmäisenä mieleen matkapuhelin, mutta termillä tarkoitetaan myös kannettavia tietokoneita ja tabletteja, kaikkea mikä liikkuu ja joka, ei ole sidottuna aikaan tai paikkaan. Esimerkiksi ohjauksessa virtuaaliviestinnän kautta ohjattava saa aikaa pohtia ohjaajan antamia kysymyksiä ja pystyy vastaamaan hänelle sopivassa tilanteessa. Virtuaaliviestintä tuo myös vaikeuksia ohjauksen piiriin sillä ohjaajan on nyt osattava myös ”lukea rivien välistä”, sillä kehonkieli jää näkemättä.

Tieto- ja viestintäteknologian avulla koulut pystyvät tarjoamaan esimerkiksi harvinaisemman kielen opintoja myös pienempiin ja syrjäisempiin kouluihin. Mielestämme koulujen tulisikin tehdä tiivistä yhteistyötä, jotta kaikki saisivat samat mahdollisuudet riippumatta paikasta ja ajasta. Meillä on jo välineet siihen, mutta emme mielestäni ole sitä tarpeeksi hyödyntäneet. Kuten artikkelissa on mainittu, nykyisin keskiössä on oppilas, jonka tulisi itse rakentaa omaa oppimismenetelmää. Näin ollen tärkeämpänä koetaan oppilaan meta-kognitiivisten taitojen kehittyminen, eikä niinkään työn lopputulos, joka mielestäni on hyvä asia.  

 Laitteiden tuomassa vapaudessa piilee myös vaaroja. Onko tulevaisuudessa lainkaan tarvetta kontakti opetukseen? Tapahtuuko verkostoituminen tulevaisuudessa ainoastaan virtuaalisessa maailmassa? Mielestämme ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ympärilleen myös fyysisesti. Tietenkin virtuaalisessa maailmassa verkostoituminen saattaa olla jopa helpompaa kuin ”oikeassa” elämässä, mutta riittääkö se? Vaarana näemme myös sen, että ihmiset, jotka kokevat ettei virtuaalinen opetus sovi heille ollenkaan, eivät saa heille sopivaa opetusta. On myös yksilöitä, joiden on vaikeampi keskittyä tietokoneen ruudun edessä kuin luokkahuoneessa. Selvää kuitenkin on, että tieto- ja viestintäteknologian myötä virtuaalisen maailman vallankumous on jo tapahtumassa.

Artikkelissa on tutkittu kielten opetuksen avulla tieto- ja viestintäteknologian toimivuutta. Tutkimuksessa on painotettu itseohjautuvuutta. Itse koemme, että termi itseohjautuvuus on noussut esiin jo moneen kertaan tieto- ja viestintäteknologiasta puhuttaessa. Itseohjautuvuudella ymmärrämme sen painottavan oppilaan omaa käsitystään oppimisestaan, oman työn suunnittelusta ja arvioinnista sekä motivaation löytämisestä. Yleisesti voisimme ajatella sen olevan synonyymi itsenäisestä työskentelystä, vaikkakin siihen liittyy myös monia muita ulottuvuuksia, kuten tässä edellä mainitut.

 

Artikkelissa on lueteltu erilaisia tapoja hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa. Sarjakuvat, omien kuvien ja videoiden käyttö, sosiaalisen median hyödyntäminen, blogit, skype jne. ovat mielestämme mainioita tapoja soveltaa virtuaalisuutta opetukseen. Hyvin kiintoisa oli artikkelissa mainittu reaaliaikainen leirikoulu blogi, jossa oppilaat muun muassa haastattelivat saksan kielellä saksalaisia opiskelijoita, kuvasivat haastattelut ja siirsivät ne blogiin. Meidän kohdaltamme tämä avasi silmäni, sillä emme ollut osannut edes ajatella kaikkia näitä erilaisia tapoja hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa. Reaaliaikainen blogi toimii varmasti motivaation lähteenä, sillä siinä saa päivä kerrallaan kirjoittaa omista kokemuksistaan. Tutkimuksessa olikin jälkikäteen nuoria haastateltu ja blogi oli koettu positiiviseksi. Tehtävässä siis yhdistyi kielen oppiminen ja itseohjautuvuuden lisääntyminen. Tällaisia tehtäviä tulisi mielestäni yleistää, sillä mielestämme lapset ja nuoret kokevat nämä hyvin mieleisiksi, myös niin erilaisuuden takia (verrattuna esimerkiksi kielioppimoniste tehtävään).

Itseohjautuvuuteen kuuluu oman oppimisen arviointi. Mielestämme on tärkeää, että lapset jo pienestä pitäen pystyisivät kokeilemaan erilaisia oppimismenetelmä ja omien kokemustensa kautta valitsemaan heille sen oikean tavan. Mitä monipuolisempia tehtäviä, niin virtuaalisia kuin ”normaalejakin” on, sitä paremman kuvan yksilö kehittää itsestään oppilaana. Vapaus valita aika ja paikka ovat varmasti mieleen monelle. Mobiililaitteiden yleistyminen luo mahdollisuuksia enenevissä määrin. Itse toivoisimme, että tieto- ja viestintäteknologian käyttö yleistyisi kouluissa, mutta ei korvaisi perinteistä luokka huonetta kokonaan. Lapsi oppii koulussa myös prososiaalisia taitoja, jotka ovat myöhemmin elämässä vielä hieman tärkeämpiä kuin sovellusten hallinta. Mielestämme Suomessa on lisättävä resursseja kouluihin, jotta emme jää jälkeen maailman laajuisella tasolla. Varakkaat yksityiskoulut pystyvät tarjoamaan oppilailleen huipputeknologiaa, Suomen on siis mielestämme panostettava oman koulutuksen tason pitämiseen ja luottamaan opettajien ammattitaitoon entistä enemmän. Koemme, että muutos oppilaslähtöiseen opetukseen vaatii tieto- ja viestintäteknologian yleistymistä entistä enemmän.

 

-A&R

Osa 1.

Pohdi oppimispäiväkirjassasi seuraavia kysymyksiä:

Millaiset opetuksen ja oppimisen tavat ovat koulussa perinteisesti hyväksyttyjä? Miksi ne ovat vakiintuneet kouluopetuksen käytänteiksi? Millaisia olisivat uudet ja innovatiiviset oppimisen ja opiskelun käytänteet?

 

Yhteiskunnan muutokset vaikuttavat myös sen toimijoihin ja tapoihin toimia osana kasvavaa ja kehittyvää yhteiskuntaa. Teknologian ja tietotekniikan kehitys on ollut nopeaa ja se kehittyy edelleen. Virtuaalisuus ja sen käyttäminen laajasti työelämässä on yleistynyt, eikä koulun kenttäkään ole poikkeus. Virtuaalisuus ja muun muassa mobiiliteknologia avaavat uusia ovia perinteisen opetuksen rinnalle, se kuinka sitä hyödyntää on opettajasta itsestään kiinni. Uudet metodit ja niiden käyttöön ottaminen ei tarkoita sitä, että vanhat tulisi sulkea pois. Opetus teknologian maailmaan astuminen voi mahdollistaa opettamisen ja oppimisen laajentumisen kokonaisvaltaisemmaksi, kuin pelkkien perinteisten opetus menetelmien käytöllä olisi mahdollista saada aikaan.

 

Perinteiset opetus käytänteet ovat juurtuneet ajan kuluessa opettajien perustoiminnoiksi, joista heidän voi olla vaikea irrottautua. Vankka kokemus ja perinteisten keinojen niiden hyväksi koettu asema vahvistavat entisestään opettajien halua käyttää niitä perinteisiä, jo hyväksi havaittuja tapoja opettaa ja edistää oppimista. On kuitenkin havaittu, että nämä perinteiset käytänteet eivät yksinomaan riitä tukemaan opiskelijoiden kokonaisvaltaisempaa oppimista. Mielestämme perinteisiä asetelmia koulun opetuksessa on opettajalähtöinen työskentely, jolloin opiskelijoiden tehtäväksii jää, vain annetun tiedon vastaanottaminen sellaisenaan. Oppiminen on mekaanista, opettajalta opiskelijalle tapahtuvaa tiedon siirtymistä, jolloin oppiminen jää kovin pinnalliseksi. Kaikille tuttua on tunnin alussa tapahtuva opettajan lyhyt opetustuokio, jonka jälkeen opiskelijat itse ratkaisevat tehtäviä omillaan. Perinteisiin opetusmenetelmiin kuuluu mielestämme myös ryhmä-ja parityöskentely, mutta aivan liian pienellä toteutuksella. Yhteisöllisen oppimisen lisäämistä opetukseen ja koulu työskentelyyn tulisi lisätä. Ryhmissä ja pareittain oppimien rohkaisee opiskelijoita oman toiminnan lisäämiseen ja vähentää passiivisuutta, joka on yleistä opettajan vain puhuessa luokan edessä opettaen. Ryhmätyöskentely lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta koulussa, joka on tärkeä myös oppimisen ja yleisen ilmapiirin kannalta. Periteisenä pidämme myös juuri formaalia opetusta, joka tapahtuu koulun sisällä. Opetus sijoittuu koululuokkaan, eikä huomioon oteta informaalin oppimisen merkitystä. Useat opettajat ovat toimineet alalla jo vuosia. Heillä on omat metodinsa, joilla he opettavat. Opettajat ovat uskoaksemme jokseenkin juuttuneet painetun tekstin aikaan ja kokevat teknologian käytön ja virtuaalisen opetuksen vieraana. Hei eivät omaa innostusta tuoda sitä osaksi luokkahuoneen toimintatapoja. Kuitenkin teknologian käyttö on yleistymässä ja sitä käytetään enemmän niin opetuksessa, kuin oppilaan ohjauksessakin. Teknologian kehittyessä tarvitaan uusia ja innovatiivisia tapoja opettaa ja ohjata opiskelijoita.

 

Koulun tulee kasvattaa nuorista opiskelijoista tulevaisuuteen valmistautuneita kansalaisia, joilla on tulevaisuuden yhteiskuntaan vaadittavat taidot hallussaan. Opetuskäytänteet, joilla edistetään niin sanottuja 2000-luvun taitoja, kutsutaan innovatiivisiksi opetuskäytänteiksi. 2000-luvun taidoiksi on nimetty muun muassa, yhteistoiminta sekä tietotekniikan mukaan ottaminen oppimisessa ja opetuksessa. Innovatiivisten opetuskäytänteiden avulla opetusta pyritään laajentamaan luokkahuoneen ulkopuolelle, sekä integroimaan tietotekniikkaa osaksi koulun arkea. (Kankaanranta toim. 2011) Teknologian mukaan ottamisella opetukseen on suuri rooli. Nuoret käyttävät teknologiaan lähes päivittäin, sekä suurin osa nuorista omistaa kehittynyttä mobiiliteknologiaa. Nuoret omaavat kiinnostusta teknologiaa kohtaan, ja heillä on erilaiset lähtökohdat teknologiseen osaamiseen, kuin esimerkiksi opettajilla. Nuoria voi kutsua niin sanotuiksi diginatiiveiksi, sillä he ovat syntyneet teknologian keskelle. Pelkästään tiedon vastaanottamisen sijaan nyky nuoret etsivät ja hyödyntävät tietotekniikkaa aktiivisesti uuden tiedon etsimiseen ja sen rakentamiseen. Erilaisten teknologioiden integrointia opetukseen tulisi lisätä. Pohdimme kuitenkin käsitettä tulevaisuuden yhteiskunta. Teknologia on kehittynyt viime vuosikymmeninä suurin harppauksin. Kuinka tiedämme millaiset taidot ovat tarpeen tulevaisuudessa? Voimmeko ennakoida tulevaa tai mallintaa tulevaisuudessa tarittavia taitoja?

 

Teknologia osana opetusta on mielestämme kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Emme voi jäädä yhteiskunnan teknologisen kehityksen jalkoihin varsinkaan koulutuksen kentällä.  Opintojen ohjauksessa ja opettamisessa erilaisten ohjelmien nopea kehitys luo myös paineita jatkuvasta itsensä kouluttamisesta. Sovellukset joita hyödynnämme, esimerkiksi tällä opintojaksolla, ovat valmistuttuamme jo vanhoja ja unohdettuja. Sovelluksia kehitetään jatkuvasti ja markkinoille saapuu alati uusia ohjauksen ja koulun kentällä käytettäviä sovelluksia, joiden kehityksen perässä pysyminen voi turhauttaa. Ohjaajalla ja opettajalla tulee itsellään olla halu kehittyä ja pysyä yhteiskunnan kehityksen mukana. Etä-opiskelu mahdollisuus ja verkko-opinnot tulisi ottaa tiiviimmin mukaan perinteisen opetuksen ja ohjauksen rinnalle. Opetuksessa tulee mielestämme panostaa enemmän tietoteknisen osaamisen kehittämiseen ja sen ottamiseen osaksi opetusta ja oppimista. Nuoret oppivat samalla kriittisyyttä ja kriittistä lukutaitoa esimerkiksi internettiä kohtaan, etsiessään tietoja joihinkin opiskelu tehtäviinsä. Yhteisöllistä oppimista ja ryhmätyöskentelyä tulee lisätä ja opiskelijoita kannusta enemmän aktiivisuuteen, kuin passiivisuuteen. Ryhmässä työskenteleminen toisten kanssa opettaa sekä sosiaalisia taitoja, kuin myös ongelmanratkaisua. Nuoret saavat itse rakentaa ja prosessoida tietoa itsenäisesti joka rohkaisee omaan toimijuuteen ja aktiivisuuteen, sekä mahdollisesti myös uudella tavalla innostumiseen koulua ja opiskelua kohtaan. Muuttunut yhteiskunta opettaa jo nuoria itsessään, mutta koulu olisi hyvä saada näiden tulevaisuuden taitojen kehitystä kannustavaksi ja rohkaisevaksi paikaksi nuorille.

 

-R&A

 

 

Lähteet:

Kankaanranta Marja toim. Opetusteknologia koulun arjessa, Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä 201, Kohti innovatiivisia opetuskäytänteitä s.78-81

 

 

Pohdintaa utopioista

Ensimmäiselle harjoitus kerralle meidän tuli katsoa videoluento tieto-ja viestintäteknologian opetuskäytön paradigmoista. Paradigmojen nimet vaikuttivat tutilta, mutta sisällöltään ne eivät olleet tuttuja. Paradigmoja esiteltiin kuusi: Väsymättömän ja yksilöllisen harjaannuttajan utopia, Älykkään tutorin utopia, Mikromaailmojen utopia, Yhteisöllisen oppimisen utopia, Multimedian utopia sekä Virtualisoinnin utopia.

 

Käyn tässä lyhyesti läpi videoluennolla esitellyt tieto-ja viestintäteknologian paradigmat

 

1. Väsymättömän ja yksilöllisen harjaannuttajan utopia (70-luku)

Tässä utopiassa pohjalla on behavioristinen oppimiskäsitys ja tietokoneen rooli on oppimistilanteessa suurin, se toimii yksilöllisenä ”opettajana”. Opiskellessa uutta asiaa tällä tyylillä ohjelma, jolla harjoitellaan antaa välittömän palautteen suorituksesta (oikein/väärin). Esimerkiksi jos opetellaan matemaattisia yhteen- ja vähennyslaskuja kone ilmaisee ratkaistavan kaavan (4+5=?) ja vastausvaihtoehdot (a. 10 b.9 c. 13 ), joista opiskelija valitsee mielestään oikean. Kone antaa palautteen heti, ja oppiminen perustuu toistoihin.

 

2. Älykkään tutorin utopia (80-luku)

Ensimmäisen vaiheen kaltainen, älykkään tutorin utopia pohjautuu enemmän henkilökohtaisen ohjauksen huomioon ottamiseen sekä tekoäly – tutkimukseen. Tekoälyllä viitataan tietokoneiden toimintoihin, joilla pyritään mallintaa ihmisille ominaisia toimintoja älykkyyden alueella. Tekoäly on ns. virtapiireihin rakennettua ihmismielen mukaista älyä. Tietoa/tekemistä pyritään opettamaan mallintamalla sitä opiskelijalähtöisesti. Haasteena tekoäly opettamiselle on se, että ihmismielen älykkyyttä on haastavaa mallintaa vastaamaan taitavaa oppimista.

 

3. Mikromaailmojen utopia (80-luku)

Siirryttäessä mirkomaailmoiden utopiaan, tapahtui suuri harppaus eteenpäin. Behaviorismin tilalle nousi konstruktivismi, jossa opiskelijan rooli on aktiivinen ja tietokone luo oppimiselle ympäristön, eikä ole enää pääpisteenä oppimistilanteessa. Mikromaailmoiden utopia sisältää paljon erilaisia sovelluksia, kuten stimulaatiot.

 

 

4. Yhteisöllisen oppimisen utopia (90-luku)

Yhteisöllisen oppimisen utopia painotti tieto-ja viestintä teknologian käyttöä yhteisöllisen oppimisen prosessin tukena. Sen tavoitteena on saada jokaisen yksilölliset tietopohjat (skeemat) sille ja ottaa niiden vaikutus oppimiseen huomioon. Yhteisöllisen oppimisen yksi ideoista on se, että opittaessa saadaan kanssa opiskelijoilta erilaisia näkökulmia, joiden avulla pystytään luomaan ristiriita ja ratkomaan se yhdessä. Useiden erilaisten näkökulmien huomioon ottaminen muuttaa omia käsityksiä. Opiskelijalle on tarjolla vertaistukea, sillä he työskentelevät yhdessä lähellä omia ja toisten taitotasoja. Oppiminen yhteisöllisesti on sosiokulttuurista oppimista. Harjoitteet ovat pitkälti tutkivia sekä projektipainotteisia.

→ Csile työkaluna: Tietokoneet yhdistetty toisiinsa, jaetulla tietokannalla, joka on opetuksen alkaessa tyhjä. Opiskelijat tuottavat ja rakentavat tiedon tietokantaan. Tätä käytettiin ennen internetin kehittymistä, sen kehittyminen edesauttoi yhteisöllisen oppimisen kehittymistä.

 

5.  Multimedian utopia (90-luvulta lähtien)

Multimedian utopia (teksti, kuva, video, ääni yms. yhdessä) kehittyi kun tietokoneisiin saatiin lisää tehokkuutta ja kehitystä. Oppimista pyritään tukemaan yhdistelemällä medioita. Sen tavoitteena on laskea kognitiivista kuormitusta ja lisätä havainnollisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Esimerkkinä tällaisesta oppimisesta ovat mm. CD-romput, mutta nykyään internetistä löytyy vastaavanlaista sisältöä.

 

6. Virtualisoinnin utopia (2000-luvulta lähtien)

Virtualisoinnin utopia kehittyi internetin kehityksen myötä, jolloin etäopetusta alettiin käyttämään tehokkaammin. Virtuaalisuus luo informaalin ympäristön oppimiselle koulun formaalien oppimisympäristöjen rinnalle. Etäopetus mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman oppimis mahdollisuuden.

 

Pohdintaa: Pohdimme yhdessä näitä edellä mainittuja utopioita sekä niiden ”paremmuutta” toisiinsa nähden. Olimme yhdessä sitä mieltä, että yhteisöllinen oppiminen on hyvä asia, mutta sen toteuttaminen voi olla hankalaa. Yhteisöllinen oppiminen tukee kanssaopiskelijoiden oppimista ja mahdollistaa laajan yhteistyön niin pien- kuin suurryhmissä. Nykyään konstruktivistinen pedagogiikka on yleistä ja behaviorismista on siihen siirrytty. Opiskelija on aktiivinen ja toimii itse tiedon käsittelijänä ja rakentajan, eikä vai ole sen vastaan ottaja. Virtualisoinnin sekä multimedian utopioita pidimme molemmat luovina ja rakentavina tapoina käyttää tieto-ja viestintäteknologiaa opettamisessa ja oppimisessa mukana. Tietotekniikan integroiminen mukaan opetukseen on yksi tärkeimmistä muutoksista joihin mielestämme tulisi tähdätä. Se mahdollistaa laajemman oppimiskokemuksen ja kehittää opiskelijoiden omia tietoteknisiä taitoja. jotka tulevat olemaan tulevaisuudessa hyvinkin tarvittavia.

Tee havaintoja yliopiston fyysisistä tiloista, muistele aikaisempia koulu- ja opiskelutiloja sekä valitse esimerkiksi kauppa, kirjasto, kirkko, teatteri, kahvila, jokin nähtävyys tms.. ja pohdi, miten fyysinen ympäristö on yhteydessä oppimiseen. Miten fyysellä ympäristöllä voi edistää erityisesti oppilaiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta? Millaisissa tiloissa tai maisemissa omien kokemustesi mukaan opiskelun ja oppimisen ilmapiiri on ollut positiivinen, milloin negatiivinen? Miten pystyt itse vaikuttamaan siihen, millaisissa fyysisissä tiloissa opiskelet ja opit?

 

Fyysisellä ympäristöllä on suuri merkitys yksilön oppimiseen, mutta myös esimerkiksi sosiaalisella oppimisympäristöllä on vaikutusta oppimisprosessiin.  Yhteisöllisyyttä tulisi luoda tasavertaisilla tilaratkaisuilla, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet osallistua oppimiseen. Opinto-ohjauksessa on tärkeää, että ohjattava näkee tietokoneen ruudun, jota ohjaaja käyttää. Tämä luo tunteen, että ohjausprosessi on yhdessä tekemistä. Myös luokkahuoneissa opettajan tulisi olla mahdollisimman saavutettavissa.  Esimerkiksi opettaja, joka istuu koko tunnin oman pöytänsä takia, ei välttämättä ole kovin hyvin lähestyttävissä. Oppilaiden kannalta esimerkiksi hevosenkengän muotoinen istumajärjestys on hyvä pedagoginen ratkaisu, sillä siinä oppilaiden ei tarvitse istua kenenkään takana, saati tuijottaa edessä olevan takaraivoa. Yhteisöllistä oppimista tulisikin siis kasvattaa jo olemassa olevista voimavaroista keksimällä niille uusia käyttötapoja. Opettajan tulisikin järjestää tila opetuksen mukaan eikä opetusta tilan mukaan. Innovaatioita tarvitaan koulumaailmassa yhä enemmän.

Artikkelissa on kerrottu tutkimuksesta, jossa tutkittiin videoteknologian käyttöä opetuksessa. Omissa opinnoissa olemme myös hyödyntäneet tätä. Jo ala-asteella teimme videoklippejä. Kuitenkin uskoisin, että kyseisten videoiden tekemisen taustalla oli lähinnä teknologian oppiminen, ei niinkään innovatiivinen tapa hyödyntää teknologiaa aineen oppimisessa. Artikkelissa myös kerrottiin, että opettajat kokevat teknologian edelleen aikaa vieväksi ja epäluotettavaksi, eivätkä luota omiin tietoteknisiin taitoihinsa opetuksessa. Mielestämme puute ei suinkaan ole teknologiassa vaan asenteissa sitä kohtaan.  Opettajien tulisi hyödyntää teknologiaa mahdollisimman paljon opetuksessa, sillä informaalin oppimisen kenttä koostuu suureksi osaksi lasten vapaa-ajalla käyttämistä sovelluksista. Olisi suositeltavaa saada yhdistettyä formaali- ja informaali oppimisympäristö yhdeksi suureksi oppimisen kentäksi. Ongelmaksi koituu myös teknologian tuoma eriarvoisuus, joka näkyy erityisesti informaalin oppimisen kentällä, sillä kaikilla lapsilla/nuorilla ei ole mahdollisuutta työskennellä tabletilla, jos koulu ei sitä heille kustanna. Mielestämme koulu on jäänyt kehityksessä jälkeen ja on melko muutosvastainen. Kuten videolla olikin mainittu, koulu elää vielä analogista aikaa muun maailman eläessä jo digitaalista.

Fyysisen ympäristön merkitys oppimiseen on esillä miltei kaikkialla. Esimerkiksi kaupassa opasteet, hyllyjen numerointi ja selkeys ohjaa asiakasta oikean tuotteen luokse. Isoissa ketjuissa hyllykartat pyritään pitämään samana, jotta asiakkaan on helppo mennä toiseen toimipisteeseen ja oman kokemuksen avulla löytää tietty tuote tietystä hyllyväliköstä.  Kaupan kassa on myös paikka, joka kiinnostaa monia lapsia. Lapset matkivat kassatätiä kotona leikkimällä omaa kauppaa ja usein myös haluavat kaupassa nostaa tavarat hihnalle tai maksaa itse. Jokaisella tilalla, olipa se kauppa, kirkko, koulu tai kahvila, on oma funktionsa jonka mukaan se on järjestetty toimimaan.

Omien opintojemme yhteydessä on ollut niin negatiivisia kuin positiivisia kokemuksia. Isoissa saleissa työskentely on mielestämme melko hankalaa, sillä se ei osallista oppilasta lainkaan. Pienemmissä ryhmissä ja luokkatiloissa työskentely on henkilökohtaisempaa ja oppilas pystyy itse aktiivisesti osallistumaan keskusteluihin. Omalla toiminnallaan on melko vaikea vaikuttaa siihen millaisessa tilassa opiskelee formaalin koulun kentällä. Informaalin oppimisen aikana on jokaisen oma valinta, miten tilan järjestää. Monet kokevat, että musiikin kuuntelu auttaa heitä keskittymään, kun taas koulussa tämä on vielä kiellettyä. Joillekin ryhmätyöskentely rennossa ilmapiirissä on paras keino saada tuloksia aikaan. Opettajien tulisi mielestämme tarjota monia eri vaihtoehtoja, jotta yhteisöllinen oppiminen pääsisi loistamaan. Ehkäpä tekemisen ilo on lopputulosta tärkeämpi. Varsinkin alakoulussa.Formaali koulu on ollut läpi elämämme ensisijainen oppimisympäristö, mutta opintojen edetessä ja iän kasvaessa informaali itsenäinen opiskelu on lisääntynyt. Olemme molemmat kokeneet informaalin oppimisen hyvin mieluisaksi. Oppimisympäristön mielekkyyteen vaikuttaa monet asiat, eikä vain yhtä otollista ympäristöä voi määritellä.

 

-R&A